Thanks for the memories

Heisan viimeistä kertaa!

Kotona ollaan oltu jo melkein kaksi kuukautta ja nyt voi sanoa jo, että kotiutuminen on päätöksessään, eli kotiuduttu on. Töiden merkeissä kesää onki kulunut ja tietenkin sitten perheen ja kavereiden kanssa ollessa. Huh että oli muuten vähän hassua tulla Suomeen! Mutta jo se haju kun astuit ulos lentokentän ovista, tuli vain sellanen fiilis että hei, mä oon oikeesti kotona. Jetlagia oli kyllä vaikka millä mitalla ja monet kerrat sitä tuli nukuttua pidempään kun mitä olisin halunnut, esim silloin kun piti lukioon mennä kavereita moikkaamaan... :) Aluksi halusi kuitenkin vaan olla ja vähän totuttautua ensin edes kotona olemiseen ennenkuin uskalsi ihmisten ilmoille lähteä. Nyt se on jo vähän helpompaa... Edelleen kyllä kaverit nauravat mun suomen kielelle, ja jos nyt tunnustan niin kyllä siihen on ihan asiaakin, ainaki joskus! Mutta kyllä se tästä, päivä kerrallaan.Monet on kysyneet ne peruskysymykset kun ollaan nähty, että miltäs nyt tuntuu ja miten vuosi meni, tuntuuko että mikään on muuttunut ja näin. Kysymykseen että miten vuosi meni on todella vaikea lähteä vastaamaan, ellei henkilö varaa mulle aikaa sellaset pari kuukautta lukittujen seinien sisällä. Yleensä olen vain vastannut loistavasti, loput saat tulla itse kuuntelemaan ja katselemaan. Ja tottahan se on. Ei sitä voi lähteä selittämään vuoden reissusta ihan tuosta noin vaan, varsinkin kun eri kantilta koettuna ne tuntuu aina niin erilaisilta.
Miltäs nyt tuntuu oli hyvin hankala kysymys, ja vastaus siihen sen mukainen myöskin. Fiilikset oli todella sekavat; alun huuma Suomessa oli vielä mielessä ja se innostus että näkee kaikki rakkaat ja läheiset taas, saa vain olla ja mennä milloin huvittaa ja nauttia kauniista Suomesta. Samaan aikaan kuitenkin kaipuu takas "kotimaahan" oli kova. Ja on yhä edelleen. Kyllä sitä väkisinkin tulee mietittyä sitä elämää siellä ja ihmisiä joita kohtasit. Ei ne mielestä ja sydämestä mihinkään katoa. Eikä niiden mun mielestä tarvitse. Tottakai nyt aikaa myöten on ikävä hiukkasen laantunut, ja osaa arvostaa ihan niitä pieniä hetkiä jo täällä kotonakin ja oman perheen ja kavereiden seurassa. Ja eihän se nyt siihen mene, että jos kavereiden kanssa olen niin en voisi siinä hetkessä elää ollenkaan, eiei! Silloin kyllä keskitytään vain ja ainoastaan siihen fiilikseen, joka on sun sisällä sillä hetkellä niiden tärkeiden ystävien ja perheenjäsenten ympärillä.
Muuttumisesta voisin sanoa sen, että joo kyllä mä saatan olla muuttunut. Toiset sanoo niin että olen, toiset taas että sama vanha Maiju mä vieläkin olen. Ota nyt sitten ja tiedä, mutta itse kyllä tunnen muuttuneeni. Jos vuoden olet poissa ja selviät ikäänkuin "omillasi", niin kyllähän siinä väkisinkin tulee henkisesti aikuisemmaksi. Siksi saattaa tuntua siltä, että täälläkin asiat ovat muuttuneet niin kovin, kun itse on vain kasvanut vuoden aikana myös. Silti musta voi löytää niitä täysin samoja piirteitä kuin vuosi sitten, sama lapsenmielisyys mulla edelleen on tuolla jossain sisimmässä. :) Niinkuin mun jenkkiäiti sanoi, "Keep the wonder of the child in you." Eli siis jos alan käydä liian totiseksi, muistuttakaa mua näistä mun sanoista!

Paljon mulla jäi taakse. Ihmisiä, mun perhe, ystävät, yhteiskunta, koti, koulu, se elämäntapa. Kyllä sitä tuntee että osa itsestäsi on vielä siellä. Eikä se osa varmasti sieltä lähdekään niin helposti. Silti nyt täytyy suuntaa katse jo eteenpäin, uusia tuulia ja uusia haasteita kohti. Mä toteutin mun unelman, hyppäsin tuntemattomaan ja sain uusia kokemuksia, kokemuksia josta mä en tule hevillä luopumaan. Olen niin iloinen että suostuin lähtemään tolle matkalle ja tietysti myös kiitollinen vanhemille jotka antoivat mun lähteä. Ei sitä vuotta edes pysty selittämään kuinka paljon se oikeesti myös otti kuin antoi sulle ennenkuin itse koet jotain samanlaista. Siksi mä rohkaisenkin joka ikistä joka vaan maailmalle haluaa, että siitä vaan! "Man cannot discover new oceans unless he has the courage to lose sight of the shore." Vain kokemalla sitä tietää, mitä elämältään tahtoo. Omasta puolestani voin ainakin puhua, että mä olen menossa vielä takaisin. Se oli mun lupaus. Ja vaikka mä en ole ikinä kokenut niin suurta tunnemylläkkää kuin lähtiessäni, niin suurta ikävää ja kaipausta, ei ne silti olleet ne lopulliset jäähyväiset. Se oli pikemminkin bye for now, until we meet again.

Maiju the American Idiot kiittää ja kuittaa! Jos ette vielä tarpeeksi saaneet mun kertomuksista, olette enemmän kuin tervetulleita käymään ja kuuntelemaan lisää juttuja. Follow your dreams, that's all that matters:)


PEACE!<3

"Some people come into our lives and leave footprints on our hearts. And we are never, ever the same."

Haudi Finland!

Nyt kun mulla on enaan sellaset muutamat paivat jaljella, aattelin paivittaa teita rakkaat ystavat ja perheenjasenet mita mun elamaan tanne kuuluu.

9 kuukautta takana. Mihin se aika on menny nain nopeesti? Justiinhan me kavereitten kanssa toisemme hyvasteltiin ja itkettiin kuorossa, ja lentokentalla halailin perhetta... Ja nyt on edessa toinen lahto. En olisi koskaan voinut kuvitella miten vaikeeta tama tulee mulle olemaan jattaa taa paikka, nama ihmiset. Vaikka tiedan etta aion todellakin tulla kaymaan taalla useampaan kertaan, silti jopa ajatus jaahyvaisista tuntuu mahdottomalta. Se tunne, etta kuulut tanne ja etta taa on nyt sun elama taalla, sen jattaminen.. Tottakai syvalla jossain sisimmassa on myos se ilon tunne, etta kohta nakee taas perhetta ja kavereita, omaa kotia ja koiraa. Koti on aina se paras paikka olla. :)

Hi, I can speak only English and I am adding this note because Maiju left the computer on and unguarded for at least an hour. What sort of embarrasing notes should I write here? Maybe about her fear of spiders? Alright, I lied, falo portugese tambem. (Haha, mulla ei mitaan hajua kuka tan kirjoitti, luultavasti vanhin veli Jamin:D)

Mutta tosiaan viime kuukausien tapahtumiin! Mita kaikkea oonkaan taalla saanut kokea. Tutustua uusiin ihmisiin, paikkoihin, tahan kulttuuriin, meidan kirkkoon, yhteiskuntaan. Ennen joulua kavin mm. Mount Rushmoressa tsekki-siskon ja musan maikan kanssa, Sadie Hawkins tanssit oli koululla, jarkattiin Farewell-partyt tsekkisiskolle ja kaverille Marielle joka muutti takaisin Idahoon, oltiin pulkkamaessa tuttavaperheen Whitlockien kanssa, entinen vaihtari Isaac Hong Kongista tuli joululomaks tanne vierailulle kuten myos mun "serkut" Teksasista, Ten Sleepissa jarjestettiin jouluparaati kuten myos Community Christmas Concert, koris alkoi ja monen monet pelit joka viikonloppu, oon myos ehtinyt ikavoida tsekkisiskoa todella paljon, kaytiin keilaamassa ison kaveriporukan kanssa ja pidettiin lukuisia elokuvailtoja, uusi vuosi vaihtui kaverilla myoskin leffoja katsellen ja hengaillen, lehmat muutti takaisin lahilaitumille ja vasikoita syntyi vaikka milla mitalla, paastiin Regionalsiin pelaamaan joten matkamme taittui Landeriin, poikien jengi paasi Statee asti joten Casperiin taittui matkamme seuraavana viikonloppuna kannustamaan heita kera parhaimpien ystavien, kirkon nuorisotansseissa kavasimme pyorahtelemassa Powelissa, kahden viikon ajan siskon kanssa tehtiin ahkerasti tilan toita kun tati lahti lomailemaan, huolehdittiin mm. ratsastuksesta ja vasikoiden tarkastuksesta, varsojen, kissojen ja koirien ruokkimisesta, yleisurheilu alkoi, Spring Breakin aikana hengailtiin vaan kavereiden kanssa ja kaytiin shoppailemassa Billingsissa aidin, siskon ja kahden kaverin kanssa ja metsastamassa Prom-mekkoja, oltiin laskettelemassa koulun kanssa ja mun naama palo pahasti, kolmanneks vanhin veli Andrew tuli kotiin Brasiliasta ja tutustuttiin toisiimme sina samaisena viikonloppuna poltellen ojanperia (ja en ole pyromaani, mutta siita veljesta en olis niinkaan varma..:)), Stangersit (tuttavaperhe) tulivat takasin Idahosta vierailulle ja valtasivat meidan talon, Easter break saapui ja pidettiin Picnic Whitlock-suvun kanssa kanjonissa, sitten oli meidan Art Club-matka Red Lodgeen laskettelemaan ja kiertelemaan gallerioita, aloitettiin koulussa meidan naytelma-harkat (naytelma kuitenkin peruuntui koska ei ollut tarpeeksi aikaa saada sita kasaan..), ensimmainen Track meetti Basinissa meni mukavasti ja sitten tuli se kaikkien odottama Prom, joka ylitti kaikki odotukset.

Viimeinen kouluviikko on ollu todella haikea ja monet fiilikset on juossu mielessa. Mulla tulee ihan hirmu ikava naita kaikkia opettajia taalla, naita oppilaita ja tata henkea mika meidan koulussa "vallitsee". Mun Graduation oli 15 paiva Toukokuuta, vain mina ja toinen Senior Cassie valmistuttiin Class of 2010 tana vuonna, ja ainoastaan mina oon ollu koko tan vuoden ainoona koulussa. Sain pitaa puheenkin, ja itkuhan siina melkein paasi lopussa. Kaiken lisaks koko ruokasali oli melkeen taynna katsomassa meidan seremoniaa, oli todella ihana tunnelma ja mukavan lyhyt juhla. Sitten sen jalkeen viela kun kaikki tulivat onnittelemaan ja antamaan kortteja ja kertomaan miten oon muuttanut koko tan kaupungin elamaa taalla ollessani.. Ei sita vain voi kuvitella miten paljon naita ihmisia tulee ikava, miten paljon oikeesti oon muuttunut taalla henkisesti kuin fyysisestikkin. :) Graduation seremonian jalkeen mun kaverit sitten piti mulle after partyt, Bonfire, yhden mun kaverin Sawyerin isovanhempien luona. Siella meita oli melkeen koko high school ja middle school yhdessa pitamassa hauskaa. Tan viimeisen viikon aion viettaa vain kavereiden ja perheen kanssa, ottaen kaiken mahdollisen irti mita vaan enaan voin tasta vuodesta saada. Eilen viimeinen paiva koulussa, Cook-Outin, hengailun ja Slip n Sliden merkeissa sujui mukavasti vaikka samalla saikin sanoa heipat mun suosikkimaikoille. Mr Abel alkoi melkein itkemaan kun menin antamaan halin sille, siina sitten seistiin vahan aikaa hiljaisuudessa ja luvattiin etta yhteytta pidetaan. Ja sehan oli lupaus!

Onko mun elama taalla vaikuttanut tylsalta? Heck no. Kuten jo aiemmin sanoin, sita on todella vaikea lahtea kertomaan niita arjen pienia asioita sinne valtameren toiselle puolelle, kun ne ovat vain osa tata mun elamaa taalla, ja eivat ehka vaikuta niin isoilta asioilta siella. Mutta rehellisesti kun sanon, mun kokemukset taalla on ollut aivan mahtavia ja kuten siskoni tapasi sanoa ennen lahtoani, etta kohtaa tilanteet ja naura myos itselle. Tuon lauseen olen mielessani pitanyt ja sen mukaan elanyt, ja hauskaa on ollut. :)
(Ai niin, ja varjasinhan ma mun hiuksetki yhdessa vaiheessa bruneks... Mut alkaa huoliko, nyt ne on vaaleet taasen, thank goodness!)

Enemman kuvia seuraavassa postauksessa, jossa aion vastata muutamiin kysymyksiin joita multa on usein kysytty. Toodles till next time!:)

"Till the lunch bell rings, then we know it's back to school again"

Hey!

Ajattelin tassa hiukan valaista teita ja kertoa mun arkipaivista, jotka totta tosiaan kuluu enimmakseen missas muuallakaan kuin koulussa. Meidan koulun nimi on siis Ten Sleep High School, joka tunnetaan myos nimella Ten Sleep Public School, koska meidan koko koulu sisaltaa luokat aina kindergartenista high schooliin asti. High schoolilaisille on oma puolensa ja peruskoululaisille omansa, mutta kylla sita tulee paivan aikana nahtya monia pikkuisia kasvoja niin lounastauolla kuin "valitunneillakin". Ja sehan ei ole huono asia ollenkaan! Ma rakastan jenkkilapsia, ne on niin sulosia hymysuita ja aina halaamassa ja suukottelemassa sua seka kertomassa kuinka hyva ystava sa olet heille. Tana vuonna meidan koulussa on ennatysmaara oppilaita, 113 oppilasta koko koulussa mika on ihan huippua! Ja vaikka alussa sita suuresti epailinki, etta mitahan tasta kouluvuodesta oikein tulee nain pienessa paikassa, nyt voin vaan hymyilla ja sanoa: MAHTAVA!:)

Kouluaamu alkaa kello 7.58 ja tunnit kestavat noin 50 minuuttia. Kylla, minuutilleen 58. Se on kuulemma joku tarkoin mitattu juttu, etta ainoastaan talla tavalla pystytaan pitamaan koulupaiva sen pituisena kuin se on nytten, jos jokainen tunti on 50 minuuttia plus kolmen minuutin tauot tuntien valissa. Ja myohastya et saa! Se on todella tarkkaa taalla, alkuviikot meni vahan kiiruhtaessa kun sulla ei tosiaan ollut kuin se kolme minuuttia aikaa menna lokerollesi, hakea kirjat ja kiiruhtaa tunnille. Nyt tosiaan asiaa helpottaa se, etta en enaa lukitse lokeroani, koska tunnen nama piirit ja kukaan ei taalla halua mitaan sielta varastaa. Ja jos varastaisi, yleensa se on aika todennakoista kuka se oikein oli ja sitten olet suuressa pulassa. Muutamat tytot myos "jakavat" lokeroitansa, joten se on kanssa yksi syy miksei niita sitten haluta lukita. Aamukuulutukset kuuluvat myos aamun alkuun, ja ihan ensimmaisena lausutaan "Pledge of Allegiance" ja sita lausuessamme kaannetaan katse lippuun ja kasi sydamelle. Jenkit... :)Lounastauko kestaa sen vahan yli puoli tuntia, ja sina aikana saat menna kotiin syomaan tai muuten vain poistua koulualueelta, kunhan vain tulet ajoissa takaisin kun seuraava tunti alkaa. Koulu paattyy 15.15, jonka jalkeen on sitten koulun urheilujoukkueiden treeni-aika, joka yleensa riippuu valmentajasta milloin han haluaa aloittaa ja lopettaa. Meidan lentopallo-treenit kestivat kaksi tuntia, neljasta kuuteen asti ja poikien football suunnilleen sen saman verran. Koulussa siis todellakin vietetaan iso osa ajasta ja siksi se onkin melkein kuin toinen koti.

Tana lukuvuonna valitsin aineikseni USAn historian, kuviksen, Yearbookin, Algebra kakkosen, senior Enkun, Espanjan seka High school bandin. Jarjestyskin on viela sama kuin jo edella mainitsin, eli aamu alkaa mainiosti Mr. Abelin hissan-tunnilla. Opettajia taytyy siis aina kutsua Mr., Ms. or Mrs. plus tietenkin heidan sukunimensa. Taytyy myontaa etten vielakaan muista varsinkaan peruskouluopettajien nimia, onneksi niita ei tarvitse niin paljoo kayttakaan tai muuten olisin pulassa...:) Mr. Abel on yksi mun suosikkimaikoista, han aina herattaa meidan uuteen aamuun ja vitsailee ja tekee pilaa meista. Tai sitten yksinkertaisesti ottaa meidat mukaansa kun han haluaa hakea kahvia musiikin luokasta, kutsutaan tata meidan joka-aamuiseksi "Field Trip"iksi. Tassa luokassa meita on ainoastaan kolme, mun tsekkisisko ja yksi poika Levi, jota mina ja tsekkisisko usein harnataan. Joskus jos ollaan oikein vasyneita saatetaan vain pelailla tietovisoja tai nayttely-pelia, jossa sun pitaa keksia joku nayteltava asia, esine, ihminen ja kertoa se toisen joukkueen yhdelle henkilolle, joka sitten nayttelee sen parilleen ja pari yrittaa arvata mika se esine, asia, ihminen oikein on. Yhtena kertana mun piti naytella leijonaa, ja mina sitten nerokkaana ihmisena otin eraan heikkokuntoisen tuolin "saaliikseni", jota yritin saalistaa kuin leijona. Hyppasin sen tuolin paalle ja toinen kahva irtosi tuolista ja putosi lattialle. Nice.... Onneksi Mr. Abel antoi anteeksi, koska se tuoli oli muutenkin jo ei niin hyvassa kunnossa. Ainoa asia mita han harmitteli oli, etta kamera ei osunut silla kertaa paikalle. Mun ilme oli kuulemma kuvaamisen arvoinen. :)

Toinen mahtimaikka on meijan enkun maikka, talla hetkella kun mina ainoana seniorina luokassa niin viela parempi! Tana lukuvuonna ollaan ainoastaan tyostetty meidan zombie-projektia, luetaan siis Zombie Survival Guidea, miten selvita zombi-hyokkayksista ja miten puolustautua niita vastaan. Ollaan tehty iso zombi-posteri ja piakkoin aiotaan katsella koulusta paikkoja jotka voisi olla hyvia suojapaikkoja hyokkayksen varalle. Jos mua ei huvita joku paiva tyoskennella ahkeraan, me vaan puhutaan koko tunti elaman perusasioita. Tuntuu kuin Mr Barstad olisi enemman kaveri kuin opettaja!

Sitten on tietenkin viela meidan musanmaikka, Mrs Jones. Kuin toinen aiti meille koululaisille. En tieda mita tekisin ilman hanta. Jos surettaa, hanen ovi on aina auki sulle. Jos on hyva paiva ja haluat kertoa siita jollekulle, yleensa askeleesi suuntaa hanen huoneeseensa. Ollaan oltu hanen luonaan yokylassa parikin kertaa, ja tehty shoppailu-reissu Billingsiin. Ja kayty Mount Rushmoressa! Se onkin toinen tarina, mut alkajaisiks vois sanoo, upee reissu!:) Mutta joo, meidan musan tunnit kuluu yleensa laksyja tehdessa tai vain omia soittimia soittaessa tai jutellessa. Miten se koulu tuntuukin niin helpolta? Ja miten ihmeessa viihdynkin niin hyvin, haha.

Meidan Student Council, eli oppilaskunta, on jarjestanyt tansseja tana lukuvuonna melko mukavasti, esim ennen joulua Sadie Hawkins-tanssit, jossa tytto pyytaa poikaa ulos, ja nyt on tulossa Valentine's Day Dance. Meita high schoolilaisia kun ei ole turhan montaa, niin tansseissa ei paljon ihmisia nay, mutta silti on ollut aina ihan mahtia. Ja ennen joulua Mr Barstad pisti pystyyn swing dancet, eli aina enkun tunnilla harjoteltiin kunnon swingia! Se oli kunnon Wyomingin meininkia, tykkasin tosi paljon:) Vaikkakin mun kiljunta saattoi kuulua aina toiselle puolelle koulua, kun Mr Barstad nosti mut ilmaan ja heitteli ympari luokkaa. Hymya ja naurua sina viikkona riitti. Muita aktiviteetteja joita meilla on ollut on Big Pioneer, Little Pioneer, jossa sulla on siis omat "pikkuiset" aina kindergartenista kutosluokkaan asti, mulla on kaksi omaa pikkuista, toinen vitosella ja toinen kutosella. Yleensa kerran kuukaudessa yritetaan tehda jotain mukavaa yhdessa, esim. pelata peleja ja sitten lounastaa yhdessa. Joka paiva tottakai heidan kanssaan tulee puhuttua myoskin kun nakee heita kaytavilla, mun omat pikkuset on tosi ihania ja ne ain tuleen halaamaan ja kysymaan kuulumisia. Tan projektin tarkotus on nayttaa hyvaa esimerkkia pikkaisille ja olla heidan tukenaan niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin. Ja tosiaan meidan koko koulu on osallisena tassa, mika on hieno asia. Joka kuukauden lopussa meilla palkitaan myos Students of the Month, high schoolista, elementary schoolista ja kindergartenista. Opettajat yleensa nimeavat tietyt oppilaat, ja eniten aania saanut on sitten kuukauden oppilas. Palkinnoksi saat lahjakortin Pony Expressiin, meidan huoltoasemaan, ja tietty kunniamaininnan. Talla hetkella meilla on menossa archery, eli jousiammuntaa toisen tunnin aikana. Taytyy sanoa etta jihaa! Vaikkakin ekalla kertaa osuin vain yhden nuolen kolmesta maalitauluun... Mut harjoitus tekee mestarin, eikos?:)

Siina periaatteessa meidan tavalliset koulupaivat, koulua ja koulun jalkeen urheilua tai ennen urheilua odottamista ja hengailua Ponyssa tai vaan koululla. Ja taytyy sanoa, etta vaikka joka aamu tulee herattya siina 5.50, ihan mielellani sangysta pomppaan ylos ja suuntaan katseen kohti koulupaivaa. Ellei ilta ole sitten venynyt turhan myohaan, eli johonki kahteen asti niinkuin minulla ja tsekkisiskollani kerran venyi englannin projektien parissa... :) Muutoin I'm in love with American school! Ja miksen olisi jos siella tapaa ihania ystavia, opettajia ja pikkulapsia, syo herkullista lounasta tai ottaa paikkareita espanjan tunnilla, pelaillaan peleja tai muutoin vain "hullutellaan" ympariinsa? Niin, mietippas sita. :)

(p.s. kaikki kuvat on alkuvuodelta, haha)

What time is it? It's HOMECOMING WEEK !

Hola amigos!

Miten taa aika rientaakin nain nopeesti? Mun on pitanyt ajat sitten jo kirjotella teille meijan Homecoming-viikosta, joka oli siis jo SYYSKUUSSA, mutta aina se aika tuntuu vain katoavan tai sitten on jotain muuta tekemista ilmaantunu aina samaan aikaan kun pitaisi vaan istua ja rauhoittua kertomaan kuulumisia... Olen todella pahoillani, toivottavasti viela jaksatte kuulla musta! Nyt tulee kasapain teksteja tekstien peraan, joten koittakaa pysya karryilla. Alkajaisiksi voisi sanoa, etta mun aika taalla on ollut jotain uskomatonta, en olisi ikina voinut kuvitella tata vuotta nain hienoksi kokemukseksi. Kohta tulee viisi kuukautta taalla tayteen, hetkeakaan en vaihtaisi ja kauhulla jo odotan niita viimeisia kuukausia jotka sitten vain vilahtavat ohitse.. Mutta nyt, kurkistakaamme viime kuukausien tapahtumiin!:)

Go Pioneers, Go Lady Pioneers, Let's go fishing the Longhorns, Let's go girls....! Naita kannustus-huutoja kuultiin Ten Sleepin kulmilla kyllastymiseen asti vahan yli kuukausi sitten, silla meidan koulussa juhlittiin Homecoming viikkoa. Tata viikkoa juhlitaan meidan koulun urheilujoukkueiden takia, silla sina viikonloppuna molemmilla koulun jengeilla, tassa tapauksessa meidan tyttojen lentopallo-jengilla ja poikien football-jengilla, on kotiturnaus, joten koko viikko on ikaankuin valmistelua ja tsemppaamista peleja varten. Homecoming viikon perimmainen tarkoitus oli tuoda College-oppilaat takaisin High Schooliin muistelemaan vanhoja viikkoja entisessa koulussa. Tama viikkohan on todella perinteinen taalla Jenkkilassa, ja sita juhlittiin meidankin koulussa oikein kunnolla!

Joka paiva meilla oli tiedossa erilainen pukeutumis-teema, esimerkiksi maanantaina aloitettiin Clone paivalla, jolloin sinun oli tarkoitus pukeutua samoihin vaatteisiin jonkun toisen oppilaan kanssa, tai matkia vaikka omaa opettajaasi, niinkuin jotkut meidan oppilaat onnistuneesti tekivatkin. :) Tiistaina oli vuorossa Cowboy versus Gangster, keskiviikkona Gender day, torstaina Hawaiin day ja perjantaina Spirit day, elikka pukeudut oman koulusi vareihin, meidan koulun varit ovat sininen, punainen ja valkoinen. Ja ilman hauskoja tilanteita ei tastakaan viikosta selvitty, mina kun olen vain suomalainen vaihto-oppilas kokemassa kaikkea uutta ja ihmeellista. Kun ensimmaista kertaa nain pukeutumiskoodit naille paiville, perjantain kohdalla aloin miettia etta miten ihmeessa sun olisi tarkoitus pukeutua HENGEKSI?! Pitaisiko mun pistaa joku valkoinen lakana paalle vai esittaa keijukaista? Tuumailin tata asiaa sitten aaneen ystavalleni McKennalle, ja yhtakkia han alkoi nauraa, etta Maiju-rakas, se on niinku koulun hengen kohottamis-paiva, jolloin pukeudut koulun vareihin.. Siina sitten naurettiin jokunen aika mun tuumailuille, hyva etta sain suht ajoissa tietaa asiasta etten ois tullu haamuks pukeutuneena kouluun. :D Joka paiva oli myos lounaan jalkeen tietty aktiviteetti luvassa, kuten esimerkiksi maanantaina pelattiin lipunryostoa, tiistaina polttopalloa, keskiviikkona koydenvetoa ja torstaina Slip'n Slide! Eli vesiliukumaki! Oh man, that was fun!;)



Torstaina meilla oli sitten Homecoming Bonfire, suuri kokko kaupungin ulkopuolella ja vain meille high schoolilaisille. Siella karisteltiin vaahtokarkkeja ja hengailtiin kavereiden kanssa ilta 10 saakka, oli kylla mukavaa! Niin, ja mun uusi lempparikarkki on Smors, joka on karistetty vaahtokarkki sisaltaen suklaata kahen vaahtokarkin valissa. Nam! Perjantaina koko viikko huipentui Homecoming viikon Paraatiin, johon meidan loistava lenttis-manageri Kathleen oli tehnyt meille lava-auton takaosasta paraativaunun ja koristellut koko auton meidan nimilla ja koulun vareilla seka Pioneers-logolla. Silla sitten ajeltiin pitkin kaupunkia ihmisten keraantyessa tien viereen katsomaan meita ja hakemaan karkkeja joita me heiteltiin lava-auton peralta.

Paraatin jalkeen me lakitettiin Homecoming viikon Kuninkaalliset, ja arvatkaahan mita: ma olin meidan senior luokan attendant, yhdessa mun parin Scottin kanssa! Mun aiti oli tehnyt mulle aivan ihanan, keltasen mekon, ja sitten kun meidan nimet kuulutettiin me kaveltiin punasta mattoa pitkin liikuntasaliin, poseerattiin valloittavasti kameroiden edessa ja mentiin istumaan "kuninkaallisten" tuoleille. Mun kaveri, senior Cassie, oli Homecoming viikon Kuningatar, ja hanet kruunattiin tahan tehtavaan tassa samaisessa juhlassa. Taman jalkeen sitten vaihdettiin nopeasti mekot pois paalta ja aloitettiin Pepperal, seikkailurata meidan high schoolilaisten valilla joka sisalti erilaisia tehtavia. Meidan piti esimerkiksi pukea paalle poikien football-varustukset, ryomia lakanan alla, pinota kuppeja ja hyppia hulahula-vanteen kanssa. Ja meilla kaikilla oli niin mukavaa.... :)

Samaisena perjantaina meilla oli sitten meidan lentopallo-kotipeli, joka ei mennyt niin hyvin kuin mita oltiin suunniteltu. Havittiin melko reippaasti Meeteetselle, ja peli oli niin karmiva etta meidan valmentaja oli raivoissaan meille ja pelin jalkeen jouduttiin pitamaan ekstra-harkat.. Han kylla leppyi sitten noin puolen tunnin jalkeen, ja paastiin lahtemaan kotiin luvaten etta kaivettaisiin kilpailuhenkea itsestamme seuraaviin harkkoihin seka peleihin. Ja kylla muuten pelotti pikkasen, sen verran han meille rahjasi!:D Pojat voittivat lauantaina heidan Football-pelinsa mita en kylla ihmettele, meidan pojat on pelaneet todella hyvin tana vuonna. Toivottavasti meidan pelit ei vaan menisi niin paljon paallekain etta paastaisiin edes joskus kannustamaan heita, ja itse paasisin nakemaan tata kuuluisaa jenkkifutista ihan livena Jenkeissa!:) Mutta tunnelmasta kotipeleissa.. Alussa on aina tietenkin National Anthemin aika, jonka jalkeen sitten esitellaan pelaajat ja jokainen meista paasee heittamaan pienen lentopallon katsojille, ja sen pallon me pelaajat ollaan itse kirjattu nimikirjoituksella. Hurraa ja kannustus-huudot kaikuu ja alkulammossa meidan musiikki raikaa. Koulun urheilutapahtumat on taalla todella iso juttu, koska tama kaupunki on niin pieni etta niilla ei ole mitaan muuta tapahtumia kuin pelit ja urheilujoukkueet, siksi kaikki kotipelit keraa niin paljon katsojia, vanhempia kuin sukulaisiakin paikalle. Ja lentopallo on oikeestaan ihan mukava laji, tosin itse en kylla sita tuskin koskaan tule pelaamaan, mutta olipahan ainakin mukava kokemus kokeilla sita ees muutama viikko. Meidan lentopallo-kausi on siis nyt ohi, havittiin meidan PigTail-game, johon jouduttiin meidan ei niin hyvan sijoituksen takia, ja sitten PigTailin jalkeen jouduttiin sanomaan hyvastit kaudelle. Ei siis paasty edes kilpailemaan Statesta, mutta ei me niin hyvia oikeestaan oltukaan..:) Siina tuli kylla muutamat itkut itkettya, oli sen verran tunteikasta pelin jalkeen. Tama oli siis jo paljon jalkeen Homecoming-viikon, mutta ajattelin hiukan valaista meidan kautta taman postauksen mukana. Yhden kerran kun matkattiin kauas paastiin jopa yopymaan motellissa! Ja taytyy sanoa etta oli aika luksusta motelliksi, paitsi etta melkein rikoin mun ja huonetoverini vessan. Ei siita sen enempaa, onneksi se ei ollut mitaan vakavaa....:)

Takaisin Homecoming-viikkoon! Lauantaina meilla oli koko viikon paattava, Homecoming-tanssiaiset meidan kaupungin Senior Centerilla. Nama tanssiaiset oli disco-tyyliset, tosin tietenkin kun Ten Sleepissa ja Wyomingissa asutaan taytyihan siella soida Country-musiikkia. Ei hassumpaa musaa kuitenkaan, taytyy sanoa etta "Play something country!" Kylla, on musta kasvanut ihan kunnon lehmitytto taalla. :) Tansseissa pidettiin hauskaa sellaiset kolme tuntia, jonka jalkeen sitten suunnattiin kotiin uupuneina pitkasta mutta mahtavasta viikosta. Paatettiin jo nytten tsekkisiskon Lucien kanssa tulla ensi vuonna Homecoming-viikon aikoihin takaisin tanne, jotta paastaisiin uudelleen liukumaan Slip 'n Slidessa!

Loppukevennykseksi haluan jakaa kanssanne hauskan tapahtuman, joka sattui minulle kesken meidan pelin perjantaina!

Olin siis istumassa vaihdossa, ja koko liikuntasali oli koristeltu kyltein ja posterein, joissa oli meidan kaikkien pelaajien nimet ja numerot. Tietenkin myos meidan vaihtopenkin ylapuolella oli oikein iso posteri, joka oli kiinni ainoastaan teipilla. Pelissa oli juuri menossa melko hektinen kohta, jolloin se suuri posteri tippui kenenkas muun paalle kuin MUN! Se peitti koko mun naaman, ja Coach sitten kaski mun nousta penkille ja korjata tama tilanne, han itse oli melko kiinni siina pelissa ja hermona tietysti, joten mina sitten naama punasena hyppasin tuolille ja korjasin asian. Eihan tassa viela mitaan, koska ajattelin etta kukapa tollaista tapahtumaa muistaisi. Viikon kuluttua mun lokerolle oli ilmestyny posteri, jossa oli pikku Kanasen kuva ja teksti, joka alkoi nain: "Look, the Sky is falling down..." Mina ajattelin etta se olisi ollut mun pikku Pioneerilta, joka yleensa laittelee mulle lappusia ja muita onnentoivotuksia mun lokeroon. Ihmettelin kun menin innoissani kertomaan tasta mun tsekkisiskolle, kun han alkoi vain nauramaan ja vilkuilemaan meidan enkun opettajaamme Mr. Barstadia (joka on muuten coolein maikka ikina!). Seuraavalla tunnilla mulla oli sitten enkkua, ja kun astuin luokkaan sisaan Mr. Barstad ja Lucie nauroivat siella kilpaa. Kysyin ihmeissani etta mika niilla on oikein hatana. He sitten totesivat, etta etko ole mennyt lukemaan posteriasi kunnolla loppuun asti. Me kaikki sitten tallusteltiin mun lokerolle, ja vihdoin luin sen koko posterin kunnolla loppuun. Se meni nain: "Look, the sky is falling down... No, wait! It's just a poster...." Mr. Barstad oli nahnyt taman pelin aikaisen tapahtuman ja teki taman posterin yhdessa Lucien kanssa mulle lounastauolla, ja arvatkaa vaan saanko kuulla siita viela tanakin paivana. Kylla, musta tehdaan pilaa taalla Valtameren toisella puolellakin, en ma siita eroon paase...:)

Jiihaaaa!

Washakie county, Road 78

Ystavat rakkaat!

Maiju is back in business, pitkanpitkan tauon jalkeen josta olen hyvin pahoillani, toivottavasti viela jaksatte seurailla tata ja kuunnella mun turinoita:) Tosin on hyvin vaikeeta alkaa nyt kirjottaan kaikesta siita mita taalla on tapahtunu tan kuukauden aikana. Kuukauden oon siis ollu jo taalla, mika tuntuu tosi lyhyelta ajalta mutta mulle todella pitkalta. Tuntuu, etta oon tuntenut naa ihmiset taalla jo iat ja ajat, etta taa kaikki on mulle jo tuttua. Hassua ajatella niin, mutta minkas teet. :) Taa on nyt mun koti, nainkin lyhyessa ajassa tasta on tullu mulle hyvin tarkea, ja naa ihmiset on tullu rakkaiks.

Laskeuduin Wyomingin maankamaralle 30. paiva heinakuuta, Worlandin kaupunkiin, keskelle ei mitaan. Mun kone oli pieni kuin sillipurkki, matkustajia siin koneessa oli yhteensa ehka 17. Mun ei tarvinnu edes odottaa mun matkalaukkua, se tuli ulos n. 5 minuutissa ja sitten olin valmis. Astuin ulos auringonpaisteeseen ja nain ymparilla vaan muutamia lava-autoja, punaista hiekkaa ja puita, nurmikkoa siella sun taalla mutta sekin naytti melko kuivalta. Mietin mielessani etta mihin oon oikein joutunu, perhetta ei nakyny missaan ja istun mun matkalukun paalla periaatteessa keskelle ei mitaan, puhelin ei toimi kun ei verkkoa loydy ja kuumakin on. Sitten mun eteen tupsahtaa vanhan olonen lava-auto, ja isohko mies tyontaa paansa ulos ikkunasta ja huutaa: "Taa tytto nayttaa suomalaiselta, voisin lyoda vaikka vetoa siita!" Taa mies oli mun isa, mukanaan aiti ja mun sisko, joka on kaks vuotta nuorempi kun ma. Siina sitten halailin tuntemattomia ihmisia ja yritin pitaa paani kasassa kaiken sen vasymyksen keskella, viime yona kun oli tullu nukuttua sellaset 2 tuntia yhteensa ja nalkakin oli. Worland on n. 30min ajomatkan paassa meidan kaupungista, ja kun paastiin Worlandin keskustaan asiat naytti jo vahan valosammilta. Siella oli kuin olikin liikennetta ja mukavia pikku putiikkeja, etta en ma ihan keskelle ei mitaan ollu laskeutunu.

Ten Sleep on tosi pieni kaupunki. Taalla asuu n. 304 asukasta ja main streetin pystyt ajamaan lapi ehka 2 minuutissa, 30 mailin tuntinopeudella. Kylla, tama pieni kaupunki on mun kotikaupunki. :) Meille kaupungista ajaa 15 minuuttia, asutaan siis kaupungin ulkopuolella vuorten ja kukkuloiden ymparoimana. Muuten taalla on vain polysta hiekkaa kaikkialla ja vuoristoista seutua, mutta meijan alue on tietenkin vihreata nurmikkoineen ja peltoineen. Osittain, siis.. Taa perhe omistaa todella,todella paljon maata, en ees ite oo viela tahan paivaan asti kasittany kuinka paljon nailla oikein on maata ja peltoja! Mummo ja isan sisko asuu ihan naapurissa, isan sisko Lynette omistaa kaikki hevoset ja koirat mita nailla on, hevosia on taalla tilalla yhteensa 40 ja vuorilla laiduntamassa 10-20, Lynette ei itsekaan ole ihan varma kun uusia varsoja kuulemma syntyy melko usein. Lehmat omistaa mun perhe, ja niitakaan en ole nahnyt kun kesaisin ne laiduntaa vuorilla myos, mutta lehmia taalla on yhteensa ehka 400 tai enemmankin. Toivottavasti ne kaikki ei tuu tanne talvella, muutoin haju saatta tarttua melko helposti...

Mun perhe on todella ihana, oon jo rakastunu naihin kaikkiin. Nyt kesalla taalla on ollut mun veljet auttamassa isaa tilan toissa, mua vuoden vanhempi veli Coulter, David ja Jamin seka hanen vaimo Sharah ja heidan poika Brandon, joka on 4 kuukautta vanha, sulonen pikkupoika! Mina ja Cassie, mun sisko, "tapellaan" aina et kumman vuoro on hoitaa ja pidella hanta:) Nyt Coulter ja David on lahtenyt jo collegeen, ja huomenissa lahtee myos Jamin ja Sharah takaisin Idahoon. Joten tanne jaa enaa mina, isa, aiti, Cassie ja Lucie. Lucie on mun vaihtarisisko Tsekeista, sulonen tapaus! Tullaan tosi hyvin toimeen, luultavasti koska molemmat tiedetaan toistemme ajatukset ja fiilikset tasta touhusta. Lucie on taalla ainostaan lukukauden, han on jo jouluna takaisin kotona. Ja viikko sitten meidan talossa oli yhteensa 15 henkea, kun aidin aiti ja aidin veljen perhe tuli kaymaan, huhhuh silloin oli kylla eloa, vilsketta ja toimintaa taalla kellon ympari!

Tokana paivana mentiin katsomaan Youth Rodeota Worlandiin, kun Cassie kilpaili siella. Mun oli tarkoitus menna vaan katsomaan ja ottamaan kuvia, mutta lopulta paadyin itekkin hevosen selkaan ja.. Kilpailemaan rodeossa! Oikeastaan tein Barrel Race, eli ratsastin kaheksikon pujotellen kolme tynnyria ajan juoksiessa eteenpain, oh man that was crazy! Oikeastaan en edes halunnut laukata sita rataa, koska olin ekaa kertaa hevosen selassa pitkasta aikaa joten olin tosi peloissani!:D Mun aika oli n. 80 sekuntia, kun muut suoritti radan jossain 23 sekunnissa... Mutta ainakin sain hurraahuudot ja kovat aplodit kun astuin areenalle:)

Olen myos nahnyt oikeata rodeota, jossa miehet lassoo vasikoita tai yrittaa pysya haran selassa mahdollisimman pitkaan, kaynyt tivolissa ja laskenut jokea kumirenkaalla, ollut kirkossa joka sunnuntai ja viettanyt sunnuntai-paivia tuttavaperheen kanssa syoden, katsoen leffoja ja pelaten korttipeleja, kaynyt kirkkotansseissa Worlandissa muiden nuorien kanssa, ollut Nowoodstock-konsertissa taalla Ten Sleepissa, jarjestanyt synttaripartyt tuttavaperheen nuorimmaiselle pojalle, RATSASTANUT vuorilla ja tehnyt bareback ridingia eli ratsastanut ilman satulaa pellolla ison suihkuttajan alla (aurinko on pehmentany mun paan, tiedan), hengaillut kavereiden kanssa ja syonyt, vieraillut Yellowstonessa, vieraillut toisessa osavaltiossa Montanassa, Billingsin kaupungissa hakemassa Lucien, shoppaillut Sheridanissa ja uinut Buffalossa ilmaisella altaalla ja jarjestanyt isot laksiais-partyt eraalle perheelle kirkosta, ja 17. paiva alottanut koulun!

Meijan koulu on _ihana_! Vaikka se onkin pieni koulu (yhteensa 113 oppilasta kindergardenista high schooliin) siella on silti tosi mahtavaa, kaikki tuntee sut ja pikkuset kattoo sua ja hymyilee sulle ja kyselee kuulumisia, plus viela se positiivinen juttu etta opettajat on aina auttamassa sua jos tarviit apua ja niin tuttavallisia sulle, tuntuu etta ollaan kaikki yhta suurta perhetta siella. Musiikin maikka on mun suosikki, se kutsuu sua kullannupuks ja hokee aina kuinka se rakastaa meita, antaa mun lainata sen videoita ja se vuokrasi mulle viulun! Joka ei kylla oo tullu viela mutta mitas pienista.. :) Han on niinkuin toinen aiti meille koululaisille, kaikki oppilaat rakastaa Ms. Jonesia. Ruoka on parasta koulussa, lounastauko on parhain hetki koko paivasta, mina ja Lucie ollaan ihan rakastuttu tahan ruokaan. Ja joo, se ei ole hampurilaisia ja pizzaa jokaikinen paiva okei:D On tacoja, burritoja, lasagnea, kanaa, sandwicheja, subeja, SUKLAAMAITOA, etc. Yammy,yammy,yammy!:) Koulun jalkeen on jokapaiva kahen tunnin lentopallo-harkat, meijan jengissa pelaa 10 tyttoa talla kaudella. Ja ma kun luulin osaavani ees jotenkin pelata sita.... Naa tytot taalla on mahteja! Mut meijan valmentaja sano mulle yks paiva et oon kehittyny tosi paljon verrattuna mun ekaan viikkoon, et toivottavasti oon itekki huomannu jotain kehitysta jossain. Yeah, right... :) Jokatapauksessa lentopallo on oikeestaan ihan mukava laji, hermoja se vaatii mut muuten on ollu tosi mukavaa harjotella meijan jengin kanssa. Ollaan ehitty pelata jo pelejakin, ja kolme kertaa matkustettu toisiin kaupunkeihin. Bussissa meilla on telkkari, joten bussimatkat kuluu leffoja katsellessa ja turistessa.

Yks seikkailu mun taytyy viel jakaa teijan kanssa, nimittain trailing cows jota me ollaan tehty nyt kaks kertaa kun oon ollu taalla! Elikkas lehmia taytyy liikuttaa tuolla vuorilla laitumesta toiseen aina tiettyina aikoina, ja eilen oltiin sitten koko perheen ja koirien voimin liikuttamassa niita. Kaikki muut ollaan ratsain liikenteessa paitsi aiti ajaa lava-autoa, sitten etsitaan lehmia pusikoista ja kukkuloilta ja "tyonnetaan" niita eteenpain pitkin tieta aina seuraavalle portille asti. Ette ikina usko kuinka kova meteli voikaan lahtea lehmista, plus sitten jos niita on se 300-400 kulkemassa samaa tieta yrittaen paasta eteenpain.. Meidan pitaa aina puhua niille lehmille, tai yleensa riittaa jos huutaa: HEP,HEP,HEEEP! Niin ne tietaa et niitten pitaa liikkua:) Ensimmaiselle kerralla olin turhan innoissani, ja keksin ite omat huudahdukseni, ja lopulta mun hevonen, Tucker, melkeen pelasty ja meinas lahtee taytta vauhtii eteenpain.

Paljon on tapahtunut nainkin lyhyessa ajassa, kaikkea en ees pysty kertomaan taalla tai kirjottamaan, koska ne on vain arjen pienia asioita jotka ei ehka tunnu siella kovin suurilta, mutta taalla koettuna ne on arvokkaita aarteita joita tallennan muistiin. Esimerkiks yks ilta vietiin Lucien ja Cassien kanssa hevosia takaisin laitumelle, ja paatettiin sitten vaan hypata selkaan etta oltais nopeemmin perilla, joten ratsastettiin auringon laskiessa pellolta toiselle, taydessa hiljaisuudessa ainoastaan lintujen laulaessa puissa. Tallaset hetket on todellakin muistamisen arvoisia, mutta ne taytyy vaan ite kokea ja painaa mieleen, muutoin ne ei tunnu miltaan. Taa on mun elama nyt taalla, ja taytyy sanoa etta ma viihdyn taalla todella hyvin.

Tasta lahin lupaan postailla ahkerammin, jotta tiedatte etta oon elossa ja voin mainiosti:) Mulla on ikava teita ystavat, kertoilkaahan kuulumisia kun ehditte!

Ps. Oon puhunu suomea yhen Kentin veljen Naten kanssa puhelimessa, han suoritti missionin Suomessa 3 vuotta sitten ja osasi vielakin puhua todella hyvin, olin iha yllattyny!:) Muutenkin taalla on monia ihmisia- varsinkin kirkossa- jotka tietaa paljon Suomesta tai joiden tuttavia on asunu/asuu Suomessa. En siis oo unohtanu ihan kokonaan suomen kielta, viela. ;)

Love, American Idiot Maiju

This is the time of your life

Hello my dears!



























Anteeksi suuresti etten oo ehtiny postailla mitaan piiitkaan aikaan, mutta taa kaikki on viel niin uutta et katseltavaa riittaa, enka tosiaan haluu tuhlata sita kaikke istumalla koneen aaressa, joten... Nyt taytyy vahan paivitella teita vihdoin tanne!:)
Olin siis 23.-30. paiva heinakuuta viikon prep coursilla New Yorkissa muiden vaihtareiden kanssa, kaiken kaikkiaan meita oli 23 plus nelja vetajaa, joten sopivan kokonen pikku porukka kaiken maalaisia ihmisia, enimmakseen eurooppalaisia kuitenkin. Lentokentalla tutustuin heti viiteen sveitsilaiseen tyttoon ja kahteen italialaiseen poikaan, ja sitten kun paastiin lopulta oikeeseen terminaaliin ja oikeelle portille niin tavattiin loputkin porukasta. Meita oli Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Itavallasta, Kiinasta, Sveitsista ja Italiasta, plus mina ainoona suomalaisena, great... Koneessa istuin tanskalaisen ja saksalaisen tyton vieressa, juttua riitti ja kaikki oltiin iha yhta innostuneita tulevasta viikosta. Kun kone nousi Lontoon lentokentalta nokka kohti Nykia, silloin iski mieleen se asia et hei, nyt ma oikeesti oon lahossa elamani seikkailua kohti, kohti vuotta ihan uudessa ymparistossa uusien ihmisten ymparoimana. Silloin sen ehka oikeesti vasta tajusin.
Viikon aikana me ehdittiin tutustua jenkkien elamantapoihin, kouluun, urheiluun ja hostperheeseen ja keskustella naista kahdessa eri ryhmassa. Meidat jaettiin siis kahtia, nailla joukkueilla me kisailtaisiin STSn olympialaisissa ja voittanut joukkue saisi sitten lopulta mainetta ja kunniaa! Olympialaiset koostui eri urheilulajeista, kuten jalkapallosta, jenkkifutiksesta, baseballista ja cheerleadingista. Ryhman vetajat anto sitten aina pisteita, et miten hyvin joukkue on suorittanut tehtavat tai voittanut urheilulajissa. Ekstrapisteita sai nuoleskelusta, et jos halusi miellyttaa KM:aa, meidan mahtavaa "headleaderia"! Me oltiin siina muuten aika hyvia;) Meidan jengin nimi oli STS, The Smiling Team Spirit ja toinen jengi oli NicNacPaddyWaks (jooo en tiia miten kirjotetaan, jotenkin noin varmasti...)
Me asuttiin Adelphi Universityssa, noin 45min junamatkan paassa itse New York citysta. Siella oli meneillaan aina valilla jotain summer aktiviteetteja, et nahtiin monta kertaa baseball poikia pelaamassa ja juoksemassa ympari campusta:) Kahtena perakkaisena paivana matkattiin sitten itse Manhattanille, New Yorkin sydameen nakemaan esim. Time Squaren, Fift Avenuen, Planet Hollywoodin, Broadwayn ja EMPIRE STATE BUILDINGIN! Ja minahan tietysti olin vierailemassa in top of the Empire State, sielta naki koko New Yorkin, pystyit katsomaan etelaan, itaan, lanteen ja pohjoiseen, nait taxit kuin pienet leluautot 400 metrin paassa alapuolellasi ja paljon korkeita,korkeita rakennuksia! Se oli kylla loistava kokemus paasta sinne:) Toisena Nyki paivana mentiin sitten vierailemaan Central Parkiin, China Towniin ja Sohon alueelle, nahtiin Twin Towersin rauniot ja Battery Park seka legendaarinen Statue of Liberty + Brooklynin ja Manhattanin sillat (ne me oikeestaan nahtiin edellisena paivana kun oltiin boat cruisella ympari Manhattania). Eli periaatteessa nahtiin kaikki mita vain nahtavissa oli!:)
Toka vikana paivana oltiin Jones Beachilla surffaamassa isojen aaltojen ymparoimana, se oli torkeen makeeta! Sitten jos jouduit aallon alle se kuljetti sut melkein rantaan asti, niin voimakkaita ne oli.
Muutoin hengailtiin vaan campuksella, oltiin oppitunneilla, pidettiin puheita, kisailtiin, harjoiteltiin viimeista showtamme varten ja nautittiin toistemme seurasta. Vikana iltana meilla oli siis Last Show, johon meidan oli pitanyt valmistella ohjelmaa joukkueissamme. Meidan ohjelma koostui kisailusta ja muotishowsta, jota varten puimme vetajat _sadehtiviin_ asuihin ja sitten heidan piti kavella pitkin catwalkkia salamavalojen rapsiessa. Ja kaikilla oli niin mukavaa....:) Lopuksi sitten mina ja yksi tytto Ruotsista, Hannah, laulettiin soolona Enriquen Hero-biisi, ja kertosakeistossa kaikki yhtyivat mukaan lauluun. Meilla oli sitten taman shown jalkeen pizzapartyt ja palkintogaala, jossa julkistettiin olympialaisten voittaja tiimi. Ja sehan tietenkin oli..... STS eli Smiling Team Spirit eli me! Saatiin myos diplomit leirin suorittamisen kunniaksi, ja KM piti niin hienon puheen etta itkettiin kaikki melkein kuorossa. Se oli raskas ilta, tuntui etta joutui sanomaan toiset jaahyvaiset perakkain naille ihmisille, joihin oli viikossa ehtinyt kiintya yllattavan paljon. Me tullaan pitamaan yhteytta, tiedan sen. Tallaisia siteita on vaikea rikkoa, silla meita yhdistaa niin monia asia taalla. Love em!:)

Viikko Nykissa oli siis uskomattoman hieno kokemus, oon tosi iloinen etta valitsin sen. Saat suosi meita ja naurua riitti, voiko paremmin vuotensa aloittaa taalla mahdollisuuksien maassa? Luultavasti ei:) Nyt pistan muutaman kuvan tahan loppuun ja sitten Maiju's done talking, hope you enjoyed! Talla hetkella olen siis turvallisesti kotona Ten Sleepissa, mutta tasta paikasta kuulette vasta toisesssa postauksessa, eli malttakaahan odottaa. Alkupalaksi voisin sanoa etta.... VAU:) Miss you guys back in home, Love to you all

6 DAYS!

Tästä se lähtee. Alle viikko jo aikaa.
Muistan kun vielä 7kk sitten laskin päiviä, että n. 7 kuukautta ja sitten olen jo siellä, Jenkeissä. Se tuntui silloin paljolta. Nyt enää kuusi vaivaista päivää, miten aika voi mennä näin nopeesti?!

Tosiaan, mun matkani suuntautuu Wyomingiin, aika keskelle Jenkkilöitä, Ten Sleepin kaupunkiin. Se on aika pieni paikka, mun kaupungissa asukkaita vain n. 350, että tulee olemaan ainakin erikoinen vuosi jos ei muuta! Aluksi olin ihan innoissani perhetiedoista ja kuullessani, että pääsisin johonkin vähän erikoisempaan paikkaan mistä en niin paljoa tiennyt, kokisin kaiken ihan uudella tavalla. Sitten jossain vaiheessa tuli se pieni pelko ja masis, että mitä ihmettä mä teen näin pienessä paikassa koko vuoden, siinähän hajoo pää jos ei nää ihmisiä kun kerran tunnissa ajavan sun ohi! Nyt fiilikset on kuitenkin aika korkeella. Se perhe halusi tutustua muhun, nekään ei tiedä musta mitään ja me ollaan ihan samalla lähtöviivalla sen tutustumisen pohjalta, miksi mun pitäisi sitten tuomita ne ihmiset heitä näkemättä? Ei minkään takia, vaihtovuosi on yhtä seikkailua ja tutustumista, se täytyy ottaa tilaisuutena. Näin ollen olen ylpeä mennessäni erilaisempaan paikkaan kuin mitä ajattelin!:)

Mun perheeseen kuuluu siis isä, äiti ja pikkusisko (täyttää 15v) sekä lisäksi neljä poikaa, jotka eivät asu enää kotona. Meillä on kunnon ranch siellä, 300 lehmää, 15 hevosta, koiria ja kissoja, ja iso talo! Ilmasto Wyomingissa on melko samanlainen kuin Suomessa, mutta ne maisemat... So beautiful! Meidän perheen talo on aivan Big Horn Mountainin juurella, eli melko vuoristoista ja sellaista aroa se paikka on, en ole varma voiko sitä aroksi kutsua mutta anyways:D Sen verran siitä ilmastosta kuitenkin, että on kuulemma melko kuiva ja kuuma, varsinkin näin kesällä. Jos olette joskus katsoneet vanhoja Western-leffoja, niin se kuvaa aika hyvin Wyomingin seutuja, juuri sellaista karjapaimen-maisemaa kaikkialla mihin katsookin.
Olen pitänyt yhteyttä perheeseen aktiivisesti sen jälkeen kun sain tiedot, olisiko ollut joskus huhtikuussa ehkäpä.. Ei voi muistaa enää noin pitkälle:) Minun lisäkseni meille on tulossa nyt toinen vaihtari, tyttö Tsekeistä puoleksi vuodeksi asumaan kanssamme. Olen kovin innoissani asiasta, aluksi epäilin sitäkin että haluanko tehdä tämän "double placementin", mutta nyt kun asiaa mietin se on vain hyvä juttu. On ainakin joku kaveri sitten ekana koulupäivänä, eikä tarvitse yksin istuskella tarjotin kädessä ruokalassa. Pahin painajaiseni, kyllä...

Ennen perheeseen menoa olen viikon STS:n prep coursilla New Yorkissa, jonne siis suuntaan 23. päivä. Odotukset ovat melko korkeat leiristä, ollaanha me sentään Nykissä, monien mahdollisuuksien kaupungissa! Kunhan vain lennot menisivät hyvin ja pääsisin perille asti, muuta en toivo tällä hetkellä. Ja 1. päivä pitäisi sitten olla turvallisesti kotona Ten Sleepissa. Niin, kotona.

Kuulkaamme vielä ennen lähtöäni, nyt riennän toisiin puuhiin tästä koneen ääreltä! C u :)